Onko sinun vaikea suuttua – tai oletko jatkuvasti vihainen? Kulkeeko pelko tai huoli alituiseen matkassasi? Tunnetko häpeää asioista, joista ei tarvitsisi? Olisiko jo aika surra?
Tule turvalliseen pienryhmään tutkimaan ja työstämään suhdettasi näihin tunteisiin ja niiden ilmaisemiseen. Tarinoiden majatalon Tunne tunteet! -kurssi on avoin kaikille, jotka haluavat oppia lisää itsestään. Mukaan otetaan kahdeksan osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Läsnäolo koko viikonlopun ajan on välttämätöntä.
Ryhmässä työskennellään toiminnallisin työtavoin: esim. kuvakortein, kirjoittaen, piirtäen, liikkein ja pienin näyttämökuvin. Toiminnalliset menetelmät auttavat konkretisoimaan ja jakamaan mielensisäistä maailmaa. Avainroolissa ovat turvallinen ryhmä ja ammattitaitoinen ohjaaja. Yhdessäolon pelisääntöjä ovat vapaaehtoisuus, luottamuksellisuus ja jokaisen ryhmäläisen loukkaamaton oikeus omaan kokemukseensa toisten sitä analysoimatta tai neuvoja jakelematta.
Tunne tunteet! -kurssi pidetään 9.-11.3. osoitteessa Puistotori 4, Jyväskylä. Tarkempi aikataulu annetaan tiedoksi ilmoittautuneille. Kurssin osallistumismaksu on 80 euroa (omat lounaseväät mukaan). Tunne tunteet! -kurssin työskentelyä ohjaa Elina Lahtinen.
Ilmoittautumiset:
Ilmoittautumisen peruuttaminen:
Ilmoittautumisensa voi perua ilman korvausta viimeistään seitsemän päivää ennen kurssin alkua. Tätä myöhemmin tulleista peruutuksista laskutetaan puolet osallistumismaksusta. Jos ei peruuta ilmoittautumistaan, mutta jättää saapumatta kurssille/ryhmään tai keskeyttää osallistumisensa, joutuu maksamaan koko osallistumismaksun.